Arviointi valmentaja- ja ohjaajakoulutuksessa
Onnistunut arviointi kiteyttää toiminnan tarkoituksen ja merkityksen sekä ohjaa toiminnan suunnittelua.
Yksilötasolla arvioinnin tehtävänä on motivoida koulutukseen osallistujaa edelleen kehittämään omaa ohjaajan tai valmentajan identiteettiään. Toisaalta arviointi tuottaa tietoa koulutuskokonaisuudesta. Tämä tieto toimii koulutuksen merkityksen perusteluna, kehittämisen välineenä tai lajin osaamisen edistäjänä.
Arvioinnilla tarkoitetaan yleisesti jonkin toiminnan tai ohjelman arvottamista tiettyjen kriteerien mukaisesti. Hankkeen ansiot, arvo sekä merkitys tuodaan esille arvioinnin kautta. Arviointia voidaan verrata arvosteluun. Arvioinnissa raportoidaan toiminnan hyvät ja huonot puolet, kun taas arvostelu keskittyy pelkästään toiminnan puutteiden esiin nostamiseen.
Suomalaisen valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen arviointi käsittää kokonaisuudessaan useita osa-alueita. Kansallisella tasolla arvioinnin keskeisenä kysymyksenä on valmentaja- ja ohjaajakoulutusjärjestelmän tuloksellisuuden ja tehokkuuden arviointi. Ensisijainen arviointivastuu on tällöin opetusministeriöllä, Suomen Liikunnalla ja Urheilulla sekä toimialajärjestöillä.
Lajiliittojen omistajuus valmentaja- ja ohjaajakoulutuksessa näkyy arvioinnissa kahdella eri tavalla. Lajien tulee ensisijaisesti vastata oppimisen arvioinnista sekä hyödyntää arviointia lajiliiton koulutuksen kehittämisen välineenä. Lisäksi lajien koulutuksen laatu tullaan tulevaisuudessa varmistamaan ulkopuolisen arvioinnin avulla.
Sivupolku:
