Arviointi lajiliiton koulutuksen kehittämisen välineenä
Lajiliiton valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen arvioinnin ensisijainen tarkoitus on parantaa, tehostaa ja kehittää opetusta ja oppimista, eli se tähtää oman toiminnan laadun parantamiseen. Lisäksi arvioinnilla voidaan tuottaa vertailutietoa esimerkiksi asetettujen tavoitteiden ja saavutettujen tulosten välillä.
Arvioinnin tulisi nivoutua osaksi lajin koulutusjärjestelmien kehitystyötä, jolloin sitä voidaan hyödyntää lajissa monilla eri tavoilla.
Arvioinnin toteutus tulee suhteuttaa lajin käytettävissä oleviin resursseihin. Minimissään lajin koulutuksesta vastaavat henkilöt keräävät osallistujapalautetta ja hyödyntävät analysoituja tietoja koulutuksen kehittämisessä. Seuraavalla tasolla mukana on useampia koulutuksen avainhenkilöitä ja mahdollisesti koulutuksen kehittämiseksi perustettu hanke. Laajimmillaan arviointi voidaan liittää osaksi koulutuksen laadun kehittämistä, jolloin arviointi on systemaattista, johdettua ja jatkuvasti kehittyvää.
Lajin valmentaja- ja ohjaajakoulutuskokonaisuuden kehittämiseksi voidaan tietoa hankkia eri tavoin:
- Valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen perusteet sekä niistä johdettu lajin koulutuskokonaisuus
- Määrällistä tietoa lajin koulutuksen käytännön organisoinnista ja toteutuksesta:

- Kuinka paljon koulutusta järjestetään ja missä
- Kuinka paljon koulutettavia on
- Lajin koulutuksen käyneiltä valmentajilta ja ohjaajilta – ks. esimerkki kyselystä (pdf-tiedosto)
- Lajin valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen kouluttajilta
- Lajin valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen yhteistyökumppaneilta
- Muilta lajin hyödyllisiksi katsomilta tahoilta tai asiantuntijoilta
Arvioinnin ei kuitenkaan tarvitse olla tiedettä. Lajiliiton koulutuksen kehittämisessä arvioinnin tulisi olla itsearviointia, jossa liiton valmentaja- ja ohjaajakoulutuksesta vastaava henkilöstö arvioi ja kehittää lajin koulutuskokonaisuutta systemaattisesti.
| Arviointilomake (1.2 MB) |
Sivupolku: